perjantai 3. syyskuuta 2010

Neulova perheenäiti

Olipa kerran neulova perheenäiti. Perheenäiti eli pitkää ja kuumaa kessää ja otti aurinkoa. Puikkoihin hän ei koskenukkaan ennen ku kesä alako olla loppuillaan ja kallistumassa syksyyn. Sillon neuloja heräs, että lapsillehan piti tehä kesäpipoja. Neulova perheenäiti koki syyllisyyen tunteita, että lapset olivat iliman pipoja. Onneks lapsille oli toisenlaisia päähineitä helteillä, ettei niitten päänupit vallan kärventyny.
Neulova perheenäiti tarttu puikkoihin. Langat hän oli ostanu aikapäiviä sitte. Ensimmäiseks pipomalliks valikoitu pipo tyttärelle. Neuloja neulo kerros toisensa jäläkeen. Hän neulo pippoon kauniita ajatuksia kauniista kasvavasta tyttärestään. Hän toivoi suojelusenkeleitä eskaritielle. Hän toivoi hyviä käytöstapoja ja onnea. Ennenkaikkea neuloja neulo pippoon palijon rakkautta. Ku pipo valamistu, laitto tytärlaps sen onnellisena päähänsä ja meni heti esittelemään naapurin äitille "mitä mun äiti on mulle teheny". Naapuri tietysti ylisti pipoa ja sen tekijää hienoin sanakääntein. Sai neuloja itekki tuosta osansa seuraavan kerran lasten kans pihalla ollessaan. Tätä neulova perheenäiti kaipaski ja hänen itsetuntonsa kohos lähes piliviin. Hetimmiten neuloja otti seuraavan pipon puikoille...
Tytöllä ponnari takaraivolla...
                                   
Lanka: Tennesee vajjaa kerä
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Valamis: 24.8.2010

Välillä neulova perheenäiti joutu haaveitten valtaan. Hän toivoi, että hällä ois vielä joskus pienen pieni suloinen tyttövauva. Neuloja oli alottanu tuolle haaveenkohteelle jo piponki, joka oli jääny kesken, koska ei ollu sopivaa lankaa. Haaveitten syvimmillä hetkilllä neuloja sai oivalluksen. Hänellä on ympärillään loistava yhteisö, miksei hän pyytäis apua sieltä. Lausuttuaan ääneen toiveen vihreästä lankanöttösestä, hän sai nähä, miten toive kuultiin ainaki kahella taholla. Neuloja oli aivan liikuttunut. Hän sai sähköpostiin viestin, jossa oli kuva langoista. Postilaatikko kolisi jo parin päivän päästä ja neulova perheenäiti sai saattaa puikoilta pienen vaaleanpunasen pipon. Piposta tuli ihana. Neuloja sulki sen haaveisiinsa ja talletti työn visusti. Neuloja kiittää Irinaa jälleen kerran. Kiitos myös Riikkikselle tarjouksesta, jota ei tarvinu käyttää. Pipo valamistu ja ehkä hamassa tulevaisuuessa se saa käyttäjänki. (Ei, neuloja ei ole raskaana tällä hetkellä.)
                                    
Lanka: Tennesee ja tuntematon lankanöttönen Irinalta
Puikot: 3,5 mm
Valamis: 27.8.2010

Tämän jäläkeen neulova perheenäiti jatko aikasemmin alotettua työtä. Pipo tuli lämmikkeeksi koululaiselle, joka kiitollisena pitää kaikkia neulovan perheenäitin hälle tekemiä tuotoksia. Neuloja neulo, neulo ja neulo vieläki ahkerammin. Hän ajatteli kovin arkaa ja herkkää poikaansa. Tunsi pistoksia sydämessään pienen poikansa vuoksi, miten hän pärjääkään koulussa. Poika on niin kiltti. Tähän pippoon neuloja neulo erityisesti rakkautta, suojelusenkeleitä, rohkeutta, reippautta ja hyviä kavereita. Toivottavasti pipo tois kantajalleen monenlaista hyvvää. Silimät loistaen pieni koululainen laitto pipon päähänsä ja siittä hetkestä alakaen se on sielä ollu lähes koko ajan. Paras kiitos neulojalle.
                                        
Lanka: Tennesee vajjaa kerä
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Muuta: Silimukoita 110
Valamis: 27.8.2010

Vielä oli jälellä vanhempi koulupoika. Hänelle oli tehty pipo muutama vuosi sitte. Tämän vuoks piti hänenki saaha uusi. Koulupoika on jo kovin iso ja rohkea, ainaki hän yrittää näyttää siltä. Tähän pippoon neuloja neulo intoa oppia uutta, kärsivällisyyttä kestää virheitä, joita sattuu aika monesti. Toivoin halua lähteä kouluun ja suojelusenkeleitä myöskin. Pipo on ollu päässä, mutta hieman eri tavalla ku pienemmillä. Poika tuumas mulle: "näin yläasteelaiset pittää pipoja" eli takaraivolla. Neulova perheenäiti ei oikeen tiiä, mitä hänen pitäs aatella tuosta asiasta, sillä poika ei oo yläasteikänen vielä hetkeen.
                                   
Lanka: Tennesee vajjaa kerä
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Muuta: Silimukoita 110
Valamis: 28.8.2010
Näin neulova perheenäiti osotti rakkautta lapsilleen niinku hän parhaiten taisi. Hänen sydämensä oli aivan pakahtua: hän on saanut lapsia, vaikka hän ihtensä niin vajavaiseks tunteeki. Hän on ylypiä saadessaan laittaa lapset koulutielle uuet hienot pipot päässä. Ne olis pitäny tehä jo kauan sitte, mutta onneks ne ehti tehä nytki. Pipot synnytettiin äidin rakkautta rinnassa. Syksy saa neulojan tuntemaan kaiken erityisen voimakkaasti. Neuloessaan hän tunsi, miten hän rakastaa lapsiaan, miten paljon hän rakastaakaan. Onneks pipoja (tai jotaki muuta) voi tehä lissää ja niihin saa purkaa sitä rakkautta, jota ei ossaa sanoiks pukia. Pipojen puottua puikoilta neulova perheenäiti sai vienoja toiveita kynsikkäistä, joita neuloja ei oo koskaan aikasemmin vielä neulonu. Ehkä tarina neulovasta perheenäidistä saa jatko-osia , katotaan...
Ei voi muuta sanoa ku  että soppii täyellisesti!
Kaunis kiitos Pialle ja Kristellille uppeista, kauniista ja hyvin selekeistä pipo-ohojeista!

Loppukevennykseks lankaa, jotka neulova perheenäiti sai. Mies oli työn takia reissussa ja jostain kumman syystä neulojalla meinas tunteet kuumeta sairastelevien lasten kans. Jotenki armas "haisto" sen ja osas tuua tuliaisia neulojallekki. Ylleensä tuliaisia on saanu vaan lapset. Kauniin värisiä nämä on ainaki kerällä, jospa valamiinaki. Näihin mukaviin tunnelmiin, hyvvää viikonloppua tasapuolisesti kaikille.

tiistai 24. elokuuta 2010

Tunnustus ym. höpinää

Muoks. Lankaa saatu jo. Kiitos Irinalle!
Hellurei ja hellät tunteet kaikille tasapuolisesti! Mitäs teille kuuluu? Kiitän ja kumarran jokkaiselle täälä kävijälle, mutta erityisesti niille, jotka jaksavat kommenteillaan ilahuttaa päiviäni. Ootte kivoja ihimisiä. Kommentit on tärkeitä mulle. Iliman niitä en viihtis blogata. Tällä kertaa tunnustus. Pyyntö pienestä lankanöttösestä. Sukkasadosta. Ei valamiita töitä, mutta pian niitäki. Kuvat ei liity postaukseen, mutta kuvaton on tylsä...

Täyttä elämää -blogin Hannele anto mulle tunnustuksen:

Kiitos Hannele! Tähän kuuluu jakkaa tämä 7:lle muulle ja lisäks pittää palijastaa itestään 7 asiaa. Annan tämän
Mitä sitä kertois? On kyllä vaikiaa, ku oon aika anonyymisti pitäny tätä blogia. Tehhäänkö negatiivisia ja noloja palijastuksia tällä kertaa? Tuon puolen taian tietää itestäni parhaiten. No ei nyt sentään. :)

1. Rakastan syksyä. Kauniin värikkäitä lehtiä. Satteen ropinaa kattoon. Syksyn tunnelma on jotenki erityislaatunen. Takkatulen loimussa on ihana istua ja neuloa. Kuunnella rauhallista musiikkia. Nauttia olostaan ja ajatuksistaan.
2. Olin ennen varsinainen sokerihiiri. Viikossa meni 2 x megapussi ja suklaalevy, vähintään. Nyt oon ollu kohta 8 kk karkkilakossa, joka toivottavasti jatkuu hammaan tulevaisuuteen.
3. Oon yrittäny välttää hiilareita noin 1,5kk ja olo on kohentunu huomattavasti (karppaus). Energiaa on ihan oikiasti! Esimerkiks siivosin viime viikolla vappaaehtosesti 4 päivää lähes aamusta iltaan = uusi suursiivous ja edellisen tein juhannukseks. Elämä maistuu hyvältä!!!

Eilen leivoin sämpylöitä lapsille
4. Kaapissa ei oo koskaan mittään päälle pantavaa ku pitäs lähtiä jonnekki. (tyypillinen nainen?) Äsken lähti tillaus ellokselle...
5. Oon täydellisyyen tavottelija. Tästä ku pääsis erroon. Hyviä vinkkejä?
6. Viihyn liian hyvin kotona. Voisin olla sielä oikiastaan aina.
7. Oon oppinu elämästä palijon kantapään kautta. Tiiän, että kaikissa asioissa on jotaki hyvvää. Tiiän, että elämä hymmyilee kaikille ainaki välillä. Tiiän, että mussa on PALIJON hyvvää. :)
Meiän vauva 11 kk oppi kävelemään

Sukkasato starttaa syyskuussa ja mä ilimottau'uin mukkaan ekkaa kertaa. Tarkotus on siis neuloa sukkia syys-lokakuussa. Tämä on sellasta mukavaa yhessä neulomista. Tuolla blogissa ite kukin esitteleen tekeleensä, saa kannustusta toisilta neulojilta ja apua ongelmatilanteissa jne. Vielä on aikaa ilimottautua 27.8 asti. Blogia ei tarvi olla, joten mukkaan vaan jos sukkia ossaa tehä!

Apua kaipaisin, sillä hukassa on pieni nöttönen vihreää tenneseetä. Rose-pipo jäi kesken. Mulla ei oo ku sellasta myrkynvihreää tenneseetä, eikä se sopinu alakuunkaan vaalianpunasen kans yhteen. Jos kaappis kätköissä on jotaki sopivamman vihreää pistäppä kommettia tai mailia napinneuleet@suomi24.fi Korvaan langan jotenki, miten sitte sovitaanki. Oisin tosi kiitollinen jos saisin pipon tehtyä loppuun. Ohojeessa vihreän tenneseen värikoodi on  354, löytyiskö esim. tuota joltaki...? Eli ei tarvi ennää...


Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Ilun kirja

Tärkein unohtu tietenki, sama pää kesät talavet. Eli Ilun neulekirja tuli tiistaina. Tykkään tykkään. Monta kivvaa mallia, jotka vois tehä vaikka heti jos ois aikaa ja rahhaa ostaa lankaa.

Sukkia ja höpinätä

Hirviä hinku blogata. Ei juuri mittään valamista, vain parit hikiset perussukat. Hikiset siks, että niitä on väännetty kirjaimellisesti käet hikisinä helteillä. Helteellä villaa? Joo oon seko, ollu jo kauan. Noo, jos totta puhutaan, oon tikannu iltasin kiikkutuolissa kodarinoven eessä istuen, ovi auki siis. Ihanan viliposta ja syksystä ku alakaa hämärtää! Mä nautin. Kummisetä sai sukkansa 7veikasta kuinkas muutenkaan. Kiitos teille, jotka puotitte mut maan pinnalle. En ois ohuemmasta langasta niitä ehtiny valamiiks tehä. Alotin austermann stepistä 2,5mm:n puikoilla... Sukat sai kiitosta ja sehän on pääasia, toivottavasti tulevat käyttöön. Askartelin mukkaan kortin, jota en kuvannu. Korttiin leikkelin lehistä lauseita ja muuta mukavaa kuten 50:lle hyvin soppii: esim. "virkku vanhus vielä vuosia" virn* Mulla oli hauskaa, voitte uskoa. Kummisettää on siunattu huumorinkukilla silleen sopivasti, ni pitihän mun tehä kortti huumorinkukka suupielessä, onnistuin ihan kohtuullisesti: "kortti joka toi aimoannoksen hyvää mieltä huokuu ajatustenne aitoutta". Näin kummisetän tekstarissa. :)

Ohje: Perussukka
Lanka: 7veikkaa
Puikot: 3,5 mm
Muuta: koko 43 kummisetä

Nämä toiset mennee sukkia sotilaille -kampanjaan. Kumpiinki sukkiin uppos kivasti lankaa ja keränloppujaki sain tuhottua! Jes, häipyy joutavat kerät nurkista pyörimästä.

Ohje: Perussukka
Lanka: 7veikkaa
Puikot: 3,5 mm

Seuraavaks keskeneräsiä töitä. Niitä on jostain kumman syystä kertyny aikamoinen kasa. Ja kaikki vielä tyyyyylsiä neuleita. Ei vois vähempää kiinnostaa, mutta yritän tehä nää valamiiks ennen ku alotan uusia... reps* uskoo ken tahtoo. :) Kesken sukat kokoa mies, kynsikkäät pojalle, mohhairtunika kokoa mä, punanen pitsineuletakki kokoa mä, rosepipo, pöllötakki pojalle...

Yhtenä iltana ei ollu muuta tekemistä, ni huvittelin kerimällä vyyhtejä iliman vyyhinpuita ja apulaista. Hauskaa oli, uskottako? Ei menny ku pikku hetki vyyhtien ollessa jo perinjuurin sotkussa, kissanviikset ja moponsarvet sentään! "Rakas Joulupukki, kirjotan näin etuajassa, koska en kuitenkaan sitte joulun alla oo ennää tarpeeks kiltti... voisinko saaha vyyhinpuut, ettei mun hermojen tarvis mennä joka kerta ku kerin lankoja?" Ei mulla oo innokasta apulaista tuohon hommaan, sillä kaikilla on aina jotaki muuta hauskempaa tekemistä. Mies avustaa, jos oikeen kauniisti pyyän, mutta mutta....

Sukkasatoa korjataan tänä syksynä. Aattelin osallistua ekkaa kertaa, koska pitäs saaha sukkia tehtyä usiammat tänä syksynä. Tulisko niitä tehtyä, jos osallistuu? Uskoo tuonki joka tahtoo.

Kesä on menny kohta. Täälä starttaa koulut ens viikolla. Huoks* Ihanaa ku tullee jonkulainen rytmi päivään äiskällekki virn* Mä oon varsinainen unikeko, ollu aina. Oon aamuntorkku, vaikka toivosin olevani aamuvirkku niin ku ukkokulta. Riittää varmaan nää joutavat löpinät, eikö... Mukavan helteistä loppukessää, riittäs ainaki mulle jo.

PS: Äiti joko huivin väri on selevinny?

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Hyvä sukkalanka?

Nyt on kiire! Pitäs saaha äkkiä tietoon mikä ois hyvä sukkalanka. Nimittäin kummisetä täyttää tän viikon torstaina 50vee ja sain kuningasidean neuloa hälle sukat. Sukat pitäs postittaa eli valamista pitäs olla viimestään ke-iltapäivällä. Joo ei tuu kiire. Mun sukkalanka kokemukset rajottuu lähinnä 7veikkaan ja nalleen. Haluaisin kokemuksia langan neulottavuuesta ja kestävyyestä. Lankakauppaan on aika haasteellista päästä ku mies on reissussa, mutta... Tosin huomena lähetään luultavasti äitin lihapatojen äärelle ja matkanvarrella on yks lankakauppa.

Millanen on novitan Tico tico? Entä Marks & Kattens'in Fame trend? Zitron Trekking Hand art? Nuita em. löytys kotoa. Eli hyviä sukkalankoja kommenttiboxiin, kiitos! Ja pian!!!!

Meinaan kyllä keritä, vai eppäilettäkö? Eppäilen kyllä itekki... näitä oon tikutellu 4tuntia ja molemmat varret on valamiina sekä kantalappua pikkusen molemmista. Nää menossa sinne sukkia sotilaille-kampanjaan ja lankana 7veikkaa.

Tässä vielä yks linkki liittyen sukkakampanjaan. Muutama on ilimottanu tekevänsä sukkia, kiitos heille, mutta lissää mahtuu vielä. :)
LINKKI KAMPANJAN VIRALLISILLE SIVUILLE.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Ohoje kommentointiin

Muutama sukulainen on kertonu ettei ossaa/saa kommentoitua blogiin. Otetaan asiaan pikakurssi. Yritän saaha tänne sellasen sepustuksen ettei kommentoinnin pitäs tuottaa tämän jäläkeen ongelmia kenellekkään. Oottako valamiina?

Tekstin jäläkeen lukkee X KOMMENTTIA TAI KOMMENTOI, klikkaa jompaakumpaa.

Tullee näkyviin loota, johon saat rustata ihanat terveisesi mulle. Kiitos jo etukätteen. ;)

Sitte se ongelmia aiheuttanu ossuus, eli lootan alla lukkee KOMMENTTI NIMELLÄ ja alavalikko: valitse profiili. Klikkaa VALITSE PROFIILI. Näkyviin tullee moooonta vaihtoehtoa. Klikkaa joko 1.)NIMETÖN tai 2.)NIMI/URL-OSOITE.

1.) Jos valihtet NIMETÖN, kirjoita terveisesi kenttään ja sitte voit klikata suoraan LÄHETÄ KOMMENTTI. Näkyviin tullee laatikko ESIKATSELU. Voit vielä muokata tekstiä jos haluat. Samassa kentässä näkkyy epämääränen määrä kirjaimia (eri kirjaimet joka kerralla) JA teksti SANOJEN VAHVISTAMINEN. KIRJOITA NUO KIRJAIMET SIIHEN TARKOITETTUUN KENTTÄÄN. Lopuksi paina LÄHETÄ KOMMENTTI.

2.) Jos valihtet NIMI/URL-OSOITE näkyviin tullee laatikko, jossa lukkee MUOKKAA PROFIILIA ja sen alla NIMI ja nimen alla URL-OSOITE. Nimen kohalle kirjotat tietysti nimes ja URL-osotteen voit jättä tyhyjäks, jos sulla ei oo kotisivua. Sen jäläkeen painat laatikossa olevaa JATKA. Pysyttäkö kärryillä? Sen jälkeen paina LÄHETÄ KOMMENTTI. Näkyviin tullee laatikko ESIKATSELU. Voit vielä muokata tekstiä jos haluat. Samassa kentässä näkkyy epämääränen määrä kirjaimia (eri kirjaimet joka kerralla) JA teksti SANOJEN VAHVISTAMINEN. KIRJOITA NUO KIRJAIMET SIIHEN TARKOITETTUUN KENTTÄÄN. Lopuksi paina LÄHETÄ KOMMENTTI.

Kokkeilkaapa onnistuuko? Aina kommentti ei lähe ekalla kerralla, joten painat vaan heti uuestaan lähetä kommentti,se ylleensä auttaa. En osannu laittaa kuvia avuks tähän, yritettiin kyllä. Jos tässä on virheitä, korjatkaa kommenttiboxiin. Kommentoimisiin. :)

Sukkia sotilaille

Helteisiä, ihania kesäpäiviä on vietetty eikä puikot oo heilunu kovin paljoa. Vähän vain. Tämä Bluebell-myssy valamistu jo liki kuukausi sitte, mutta enpä oo jaksanu blogata. Tein samanlaisen vuosi sitte ja se kävi liian pieneks. Teimpä uuen, koska malli on kaunis. Toinen erivärinen on melekeen valamis, puuttuu vihreäossuus ennää. Lissääki vois tehä.


Ohje: Bluebell
Lanka: Tennesee
Puikot: 3,5mm

Uuessa Novitassa oli mainostettu villasukkakampanjaa varusmiehille. Monenlaisia hyväntekeväisyyskampanjoita on pyöriny / pyörii netissä, enkä oo osallistunu mihinkään. Tää kolahti ja kovvaa (auts) ja otinki sitte puhelimen kauniiseen kätöseeni ja soitin Tikkakosken sotilaskotiin. prrrr prrrr... "Joo, kyllä meilläki on villasukkakampanja menossa ja mielellään otetaan villasukkia vastaan. Yhtiäkään sukkia ei oo vielä tullu. Tammikuun saapumiserälle pitäs saaha sukat." (eli noin 200 paria Tikkakoskelle siis) "Selvä, laitanpa mainosta blogiini." "Voi, se ois tosi hienoa." Tää täälä röyhistelee rintaansa... Jotenka seuraa haaste: jokkainen joka täälä käy ja ossaa neuloa villasukat saa luvan neuloa 1 villasukkaparin. Voin toimittaa niitä etteenpäin, jos ei ite siihen kykene. Jos otat haasteen vastaan, ilimineeraa ihtes vaikka kommenttilooraan. :) :D

Tässä ohoje villasukan tekkoon (klik) ja lissää tietoa ko. kampanjasta (löysin Pikkumyyn piiperryksiä-blogista):

Tervetuloa kutomaan villasukkia Tuntemattomille sotilaille!

Sotilaskotiliitto täyttää ensi vuonna 90 vuotta ja haastaa suomalaiset sukkatalkoisiin. Tarkoituksena on aikaansaada 25 000 sukkaparia, jotka jaetaan uusille alokkaille juhlavuoden aikana. Lähde mukaan talkoisiin. Voit koota myös oman sukkapiirin tai ottaa kutojakumppaniksi henkilön, jolle voit opettaa sukankutomisen jaloa taitoa. Sotilaskotiliitto toivoo, että villa- tai villasekoitelangasta kudotut sukat sopivat väriltään harmaa-, vihreä- ja ruskeasävyisen maastopuvun väritykseen.
Eniten tarvitaan kokoja 43 – 45. Asevelvollisissa on myös näitä suurempi- ja pienempijalkaisia sukankuluttajia.

Sukkaparin langat maksavat noin 4 -5 euroa, suunnilleen sen mikä on varusmiehen yhden päivän päiväraha on alimmillaan.

Sotilaskotiliitto toivoo sukkien mukana pientä viestiä, jossa on kutojan nimi ja tervehdys Tuntemattomalle sotilaalle. Lähetä sukkalahjasi Sotilaskotiliittoon, osoite: Simonkatu 12 A 9, 00100 Helsinki.


Iloisin sukkaterveisin

Karoliina Hofmann
Sotilaskotiliiton pääsihteeri
www.sotilaskotiliitto.fi

Sukkia voi myös viiä lähimpään sotilaskottiin, ainaki Tikkakoskella sodessa ottavat sukkia vastaan suoraan. Mulla on kertyny muovikassillinen sopivan (tylsän) värisiä lankoja 7veikkaa: vaaleanharmaata, tummanharmaata, vihreää ja ruskeaa, joita aion tuhota sotilaitten sukkiin. On mulla army-nalleaki ;)

Ei muuta ku sukkapuikot suihkimaan!