perjantai 20. joulukuuta 2013

Sukat tonttusen

Joulu on ovella ja kiirettä pittää, ressiä meinaa pukata. Haluaisin vähentää kaupallista joulua, mutta lapsille se on tärkiä osa joulua. Meillä mies on toiminu tontun apulaisena jo monena jouluna peräkkäin. Inhoan "adventtisohojossa" kyntämistä ja kauppojen ruuhkaa. Vältän sitä kaikin mahollisin keinoin. ;) On kuitenki ihanaa katella lasten iloa, joten oon niin kiitollinen, että mies toimii tontun apulaisena kiertäen kaupoissa. Itelleni joulunaika on rauhoittumista perheen ja sukulaisten keskelle, unohtamatta joulun keskeistä sanomaa. 
Lasten tekemiä pipareita
Syksyllä koulutiensä alottanu poika toivo sukkia, joihin hällä oli tarkka "resepti": harmaat muuten, mutta varressa 6 punasta raitaa. Mielestäni nämä ovat kivan jouluiset ja voisivat olla pienen joulutonttusen sukat. :)
Sukat, 52 s
Lanka: Novita nalle harmaa ja punanen
Puikot: 3 mm
27.11-13.12.2013
 Täälä on vähän lunta, lissää kovasti oottelen, että pääsis hiihtämään. 
Lumella oli kulukenu joku pieni elläin, nämä askelten jälet on kovin kauniit puhtaalla hangella. Luonnonkauneus puhuttelee ihtiäni kovin.
Iloista ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille, näiden laulun sanojen myötä (vaikka vielä onkin 4 yötä):

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan,
kun lunta hiljaa putoaa.
Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain,
kun löysin vanhan pahvilaatikon.
Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin,
kun unta näin; Nyt joulu tullut on!
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa,
kun kolme yötä enää on!


PS. Mut on haastettu, pallaan siihen ehkä joulunpyhinä...

5 kommenttia:

  1. Rauhallista ja ihanaa joulun aikaa teidän perheelle! Kauniit sukat olet neulonut :)

    VastaaPoista
  2. No on kyllä oikein jouluiset sukat. Ihanaa kun lapset itse valitsee värit, siten on helppo neuloa mieluista vaatetta.
    Tiijäkkö, että just eilen kävin ukon kanssa kaupungissa ja jo "kaupungin portilla" sanoin et lähetään kotiin. Mua kans ahistaa tuo tavaran perässä säntäileminen. Tavaran, mikä suurimmaksi osaksi on ihan ilimanaikusta roinaa. Onneksi järki on nyt pysyny jo päässä useita vuosikymmeniä ja on hankittu lahjoiksikin vain tarpeellista, eikä sitäkään ylenmäärin. Lahjatoiveita kyselivät mukelot, niin sanoin etten toivo muuta kuin rauhaa, rakkautta, hiljaisuutta ja lepoa. Niin ja tietysti aikaa neuloa.

    VastaaPoista
  3. Aika suloiselta kuullosti pikkukoululaisen sukkatoive :) Näyttävät kyllä niin pikkutontun sukilta, ihanat! Oikein mukavaa ja rauhallista joulua teille!

    VastaaPoista
  4. Rauhaisaa ja leppoisaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista kaikille. Vastaaminen on jäänyt...

    VastaaPoista

Kiitos ku jaksoit jättää viestin. Se piristää kummasti.